Avaa selaimessa

Seuratiedote maaliskuu 2022

Kevät on jo pitkällä ja paikoittain lenkkipolut alkaa jo sulamaan. Iloisia kevätpäiviä ja turvallisia askelia ihan jokaiselle!

Parasta Suomisportissa ryhmien hallinta

Ryhmien hallinnan työkalujen avulla seuramme arki on helpottunut huomattavasti, kertoo Helsingin Kisa-Veikkojen nuorisopäällikkö Annika Luukkainen.

Seuramme siirtyi Suomisportiin syksyllä 2021. Halusimme päivittää käytäntöjämme ja siirtää arjen toiminnot yhteen ja samaan paikkaan. Seuramme oli hyvin yksimielinen siitä, että hyödymme arjen toiminnan pyörityksen kannalta Suomisportista monin tavoin.

   Lue koko uutinen ja vinkit ryhmien hallintaan   

Apua Suomisportin käyttämiseen

Suomisportin käyttämistä on hyvä opetella Suomen Urheiluliiton  Youtube -kanavalle talletettujen webinaarien avulla. Lisäksi on paljon tulevia webinaareja, jotka löydät suomisportista: tapahtumatyyppi kouluttaudu ja hakusana Suomisport.

Linkki YouTube -kanavalle

Ilmoittaudu tuleviin webinaareihin

Suomisportilla on myös uudistuneet tukisivut seuroille, pääset tutustumaan niihin alla olevasta linkistä.

   Tukea seuroille   

Kasvattajarahahaku on avoinna vielä maaliskuun

Suomen Urheiluliitto maksaa urheilijan kasvattajaseuralle kasvattajarahan SUL:n lomakkeella tehdystä hakemuksesta, joka on jätettävä Suomen Urheiluliitolle kolmen kuukauden kuluessa siitä ajankohdasta lukien, jolloin urheilijan seurasiirto on tullut voimaan. Kasvattajarahahakemus katsotaan ajoissa sisään jätetyksi, kun se on saapunut perille Suomen Urheiluliiton toimistoon viimeistään määräpäivänä klo 24:ään mennessä.

Linkistä lisätietoa, liitteitä hakemuksen tekemiseen ja linkki hakemukseen, joka on Suomisporttissa.

   Seurasiirrot ja kasvattajaraha   

Painettu sääntökirja

Voit tilata itsellesi painetun kirjan yleisurheilun kansainvälisistä säännöistä.

   Materiaalitilaukset   

Hese-kisaan ilmoittautuminen päättyy

Hese-kisa on mahtava yleisurheilutapahtuma, jossa koululaiset pääsevät ottamaan mittaa toisistaan. Ilmoittautuminen piirikisoihin päättyy 31.3, joten kannattaa olla nopea.

   Lue lisää   

Hae KLL-kisoja 2023

Ensi vuoden koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut on haettavissa. Koululiikuntaliiton kilpailujen paikallisen järjestäjän vastuulla ovat kisan käytännön järjestelyt, tiedottaminen seuroille ja lähialueen kouluille, sekä yhteistyö lajiliiton ja KLL:n kanssa. KLL vastaa kisojen tiedottamisesta kouluille, vakuuttaa kilpailijat ja ottaa vastaan ilmoittautumiset “Lyyti järjestelmällä”. 
Taloudesta paikallinen järjestäjä ja KLL jakavat ilmoittautumismaksun niin, että KLL:n osuus on n. 35%. Muut kisoihin liittyvät tuotot ovat järjestäjän.

Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailujen haku

   Lue lisää   

Seurakisat

Seurakisoja on tavoitteena jatkossa järjestää entistä enemmän. Uudeksi mahdollistajaksi olemme saaneet Metsä Groupin. Seuraa käyttäjää @seurakisat Instagramissa ja Facebookissa, nämä tilit ovat suunnattu erityisesti seuraväelle ja vanhemmille.

   Lue uutinen aiheesta